Mietippä sitä että joku tulisi kotiisi viekkaudella, murhaisi sinulle rakkaan henkilön, ottaisi sen mikä on sinun omaa ja polttaisi lähtiessään kotisi.
Tunnustetaan tosiasiat. Näin Vladimir Putin toimii jättimäisessä mittakaavassa sotavoimiensa kautta.
Sellaiset sanat kuin sota, taistelu, yhteenotto yms. hämärtävät sitä, mitä oikeasti tapahtuu. Jotta tajuamme, mistä on kyse, mittakaavaa on pienennettävä arjen tasolle. Yllättäen Suomen laki sanoo selvästi, mistä on kyse.
TAPPO
”Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten,… ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.”
– Rikoslaki 21 luku 1 ja 2 §
VARKAUS
”Jos varkaudessa
1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus,
2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa,
4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai
5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon
ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
– Rikoslaki 28 luku 2 §
TUHOTYÖ
”Joka
1) sytyttää tulipalon,
2) räjäyttää jotakin taikka
3) saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle.”
– Rikoslaki 34 luku 1 §
Putin sai Venäjän presidenttinä mahdollisuuden toimia hyvin ja oikein – rakentaa ystävyyttä ja luottamusta kansojen välillä ja pitää huolta kansalaisistaan. Mutta ei! Niitä vuosia, jolloin Putin on istunut rauhassa takkatulen ääressä, eikä ole ollut sotimassa jotain tahoa vastaan, on 0 vuotta. Dagestan, Tsetsenia, Georgia, Etelä-Ossetia, Abhasia, Pohjois-Kaukasus, Ukraina, Syyria, Keski-Afrikan tasavalta.
Viimeisten kolmen päivän aikana internetin OSINT (Open Source INTelligence) tutkijat ovat löytäneet Venäjän armeijan tekemänä lukuisia sotarikoksia.
Olisi hullua ajatella, että Putin on viikko sitten herännyt yöllä hiestä märkänä, tarttunut puhelimeen ja karjunut siihen, että ”Nyt on pakko hyökätä Ukrainaan!”
Mitään hetkellistä mielenhäiriötä ei ole tapahtunut. Kaikki on ollut suunniteltua kuukausien ajan, jopa vuosien.
Kaiken aikaa Putin on huijannut muiden valtioiden johtajia.
Kukaan tervejärkinen ei enää ikinä luota Putiniin. Ei enää ikinä.
Koko maailman silmissä hän on valehtelija, varas, tappaja ja tuhoaja – roisto. Sotarikollinen.
Jos milloin, niin nyt koko maailman pitää osoittaa, että olemme siirtyneet 1960-luvun kylmän sodan ajasta 2020 sivistyksen aikakauteen. Meillä on itsenäisten valtioiden perustuslakien vahvistamat vapaudet ja oikeudet jokaiselle ihmiselle lapsista vanhuksiin. Me ei suvaita roistoilta mitä vaan vaan, liikkuivatpa he hämärillä kujilla tai vallan tyyssijoissa.
Putinin valitsema itsevaltainen suurvaltaa havitteleva tie vie Venäjää kohden Pohjois-Korean eristyneisyyttä. Henkilökohtaisesti näen Putinin tehneen arviointivirheen, mokanneen pahasti ja ajaneensa itsensä anteeksiantamattomasti nurkkaan. Mitään muuta lopputulemaa ei voi olla kuin hänen astumisensa syrjään ja alistuminen kansainvälisen tuomioistuimen tuomittavaksi.
Mun sydän särkyy kun ajattelen niitä kaikkia venäläisiä ihania lapsia, nuoria ja aikuisia jotka kokevat ahdistusta tästä mielipuolisesta tilanteesta.
Venäläiset ansaitsevat hyvät johtajat. Maailma ansaitsee ihmisystävällisen Venäjän.
Konfliktin ratkaisun avaimet on venäläisillä. Saakoon he viisautta, rohkeutta, voimaa ja kestävyyttä murtaa pahan valta.
Saakoon myös Ukraina välittömästi kaiken tarvitsemansa avun kansojen yhteisöltä.
Sodat eivät kuulu tähän aikakauteen.
Slava Ukraini! Kunnia Ukrainalle!