”Hei. Olen Toni Eronen. Twitteri-addikti.”
”Hei Toni!”
”Olen aina ollut addiktiivinen. Jostain luin joku vuosi sitten, että addiktiot on elinehto ja hyvä juttu. Niiden ansiosta me rakastutaan, pysytään hengissä ja sen sellaista. Mut homma voi mennä yli ja riistää myös meiltä onnellisuuden ja hyvinvoinnin.

Mä huomasin twitterissä ongelmani näin.

Tykkään ihmisistä. Hurjan paljon. Siellä näkee ihmisyyden kaikki upeat puolet. Yksi twiitti voi muuttaa jonkun koko elämän. Yksi ihminen voi muuttaa kokonaisen yhteiskunnan. Nautin valtavasti ihmisten älykkyydestä ja huumorintajusta. Ja myös heidän kyvystään välittää lähimmäisistä.

Mulle ongelmaksi muodostui twitterin mobiilisovelluksen ilmoitus. Se kirottu punainen pylpyrä numeroineen, joka kertoo jotain tapahtuneen. Mikä nerokas juoni suoraan helvetin rumimpien insinööridemonien suunnitteluosastolta.

Se punainen ympyrä kertoo, että ”Olet jonkun hauskan, tai tärkeän asian keskiössä. Sinusta puhutaan, ehkä jopa kehutaan. Tai sulle kommentoidaan, koska sinä olet tärkeä, tai asiasi on tärkeä.” Tai jotain muuta.

Joka kerta se punainen piru houkutteli avaamaan twitterin. Ja minähän avasin. Ja mitä siitä seurasi?
1) Tuottavuuteni laski. Olinko pohtimassa jotain hyvää, kaunista, hyödyllistä? No twitter katkaisi sen.
2) Onnellisuuteni väheni. Feediini mahtui myös paljon surullisia, ahdistavia ja todella typeriä asioita. Ei välttämättä kuplani takia, vaan sen takia, miten kuplani reagoi heidän omiin kupliinsa.
3) Hyvinvointini heikkeni. 1) Uni, 2) Ravinto ja 3) Fyysinen rasitus. En ollut kovin fokusoitunut panostamaan näihin – ja se vaikutti.
4) Käyttäytymiseni oli vaarassa olla epärakentavaa. Ihminen on manipuloitavissa todella helposti. Informaatiokaaos madaltaa ihmisen kykyä viestiä empaattisesti.
5) Kehittymiseni ihmisenä oli pysähdyksissä. Mun mieli oli fokusoitunut ulospäin. Ei siihen, mitä minä olen, ja mitä mitä minä voin olla.

Ehkä älyttömintä, ja mielenkiintoisinta oli kuulla positiivisesta stressistä. Ja että se on yhtä tuhoisaa kuin negatiivinen stressi. Stressi on hyväksi tietyissä raameissa, mutta nyt en tarkoita sitä. Positiivinen stressi on siis sitä, että ahdistuksen sijasta ihminen liitää hyvissä fiiliksissä. Tällaisia hyvien fiiliksien lähteitä on somen lisäksi esimerkiksi musiikki, seksi, liikunta jne. Ihmisen ongelma ei ole positiiviset ja negatiiviset kokemukset, vaan niiden liiallisuus. Meillä on yksi ainoa aivokoneisto, joka voi ylikuumentua hyvistä ja huonoista asioista. Koneisto voi myös leikata kiinni. Olen ollut enimmäkseen iloinen ja hyvinvoiva, mutta omalla kohdalla varoitusmerkki oli lievästi koholla oleva verenpaine.

Olen nyt viikon ollut ilman twitteriä. Etsinyt hiljaisuutta. Etsinyt elämisen ja olemisen minimiä. Oloni on parempi. Saan enemmän aikaiseksi pienemmällä vaivalla. Nukun paremmin. Olen fokusoituneempi miettimään syömisiä ja aikatauluttamaan liikkumistani. Minulla on enemmän aikaa suunnitella ja toteuttaa asioita. Olen selvästi paremman loppuelämäni polun alussa, mutta tämä on oikea suunta jatkaa matkaa.

Twitterissä on myös hyvää ja haluan pitää sen elämässäni. Mutta halliten sen. Voin jakaa ajatuksiani. Parantaa ehkä jonkun yksilön elämää. Käydä keskusteluja. Oppia uutta. Kohdata ihmisiä. Rakentaa yhteistyötä.

Otan käyttöön twitterin suhteen seuraavat käytännöt:
1) Twitter-ilmoitukset pois.
2) Aikataulutus työssä. Twitterille ja somelle ylipäätään on oma hetkensä työn puitteissa aamupäivällä ja iltapäivällä sähköpostien jälkeen.
3) Aikataulutus vapaa-ajalla. Ennen ilta 20.00 tai ei sitten ollenkaan.
4) Henkilösuhteet. Niitä varten on puhelin, tekstarit, sähköpostit ja lähipiirin osalta WhatsApp.
5) Lomailu twitteristä. Minun ei tarvitse tietää mitä maailmalla tapahtuu. Minun ei tarvitse tietää, mikä on jonkun mielipide tai mitä hän on sanonut. Jos vibat on huonot, otan etäisyyttä.

Minusta tuntuu, että jokaisen olisi hyvä kysyä itseltään, että ”Mitä mä oikeasti tarvitsen?” Tuliko minulle tästä twiitistä hyvä mieli? Opinko siitä jotain? Saiko se minussa jotain hyvää aikaiseksi? Tuliko minusta parempi ihminen vai olisinko tätäkin ilman pärjännyt?

Tulen olemaan aina addikti. Twitterissä on paljon hyvää. Ne ihmiset. Addiktioni on yhteisöllisyydelle voimavara. Kunhan itse tiedostan, että olenko twitterin isäntä vai renki, on mahdollista pitää tasapaino.

Olen myös valmiudessa poistamaan kännykästä some-sovellukset. Tärkeät ihmiset saavat minut kiinni puhelimella, jos on iso tarve. Aika näyttää, hallitsenko minä elämääni, vai muut asiat ja ihmiset.”
”Kiitos Toni. Kuka haluaa seuraavaksi kertoa addiktiostaan?”

Jos epäilet, että levottomuutesi, huono olosi tai joku muu asia voisi johtua lapasista karanneesta addiktiosta, älä jää asian kanssa itse painimaan. Asiantuntijat auttavat mielellään. Klikkaamalla itsesi Päihdelinkin-kotisivuille, voi olla se ensimmäinen ja tärkein askel. :)