ENSIMMÄINEN OSA: Mistä rasismi syntyy ja mitä se on?
Muistan kouluajoiltani tilanteen, missä erästä tyttöä kiusattiin erilaisuuden takia. Ulkoisen seikan, mille hän ei voinut mitään. Tytön hyvä ystävä olisi halunnut auttaa, mutta ei uskaltanut. Siinä tilanteessa seisoin myös minä ja muut, jotka seurattiin tilannetta eikä välitetty, tai jopa pidettiin tilannetta huvittavana. Kiusaajat saivat rauhassa pilkata pilkkaamisensa. Tilanne toistui monesti.
Noin 10 vuotta sitten ajoin sattumalta hänen ohi eräänä talvipäivänä hänen kotikaupungissaan. Tein U-käännöksen ja juoksin moikkaamaan. Vaihdettiin kuulumisia. Hän kertoi pärjäävänsä hyvin ja olevan suloisten lasten äiti. Sydäntä lämmitti. Pyysin anteeksi omaa nurjaa suhtautumistani ja sitä, ettei minusta ollut hänelle tukea. Halattiin ja erottiin.
Mitä rasismi on?
”Kaikissa meissä on rasismia, mutta vain harva meistä on rasisti.”
Minusta on lohdullista ajatella, että jokaiseen ihmiseen sisältyy mahdollisuus hyvyyteen. Ja että vaikka meihin sisältyy mahdollisuus pahuuteen, me pystymme hallitsemaan itseämme ja kehittymään.
Minulle rasisimi on
ylimielistä suhtautumista lähimmäistä kohtaan.
Miten rasismi syntyy?
Kauniin sanonnan mukaan kukaan ei synny rasistiksi. Mistä rasismi sitten syntyy?
Se on osa biologiaamme ja kokemusmaailmaamme. Aivomme rakentaa ennakkovaroitusjärjestelmän, eikä sille voi mitään. Lapsena näin TV:stä sotakuvia Beirutista. Ensimmäiset mielikuvat tuhosta, kärsimyksestä, kuolemasta, Lähi-idän ihmisistä. Varoitusjärjestelmä oli syntynyt. Rasismin pohja oli valettu.
Kaikki tapaamani juutalaiset, arabikristityt ja muslimit ovat olleet asiallisia ja mukavia. Syvällä oleva epävarmuus ei koskaan tule katoamaan, mutta jokainen positiivinen kohtaaminen on poisoppimista vääristyneestä mielikuvasta, että kaikki edellämainitut ovat väkivaltaisia ja pahoja.
Rasismiin liittyy vahvasti epävarmuus, huolestuneisuus ja pelko. Minulle ei ikimaailmassa tulisi mieleen halveksia lapsen pelkoa. Miksi tekisin sitä aikuisenkaan kohdalla.
Rasismi on kuin myrkyllinen vesi
Tykkään verrata rasismia veteen. Ihmistä voidaan kuvitella mukina. Sisällä oleva vesi voi olla juomakelpoista. Mutta koskaan se ei ole täysin puhdasta. On olemassa myös piste, milloin vesi muuttuu juomakelvottomaksi
Väitän, ettei meillä ole taistelu juomamukeja vastaan, vaan veden myrkyttymistä eli mielemme vääristyneitä mielikuvia vastaan. Myrkyllinen vesi tuhoaa ympäristöä. Myrkylliset ihmiset pilaavat toisten elämän. Riippumatta veden myrkyllisyyden määrästä, aina on oikea aika pyrkiä puhdistamaan vesi.
Ihmiset ovat yleisesti ottaen toisiaan kohtaan ystävällisiä. Välillä joku saattaa sanoa tai tehdä tyhmästi. Se on normaalia ja hyväksyttävissä niin kauan kun asia on korjattavissa ja pyydettävissä anteeksi. Siinä vaiheessa kun typeröinti menee sille tasolle, että aiheuttaa peruuttamattomia ongelmia, se on vakava ongelma.
TOINEN OSA: Kuinka kohdata ihminen ja vähentää rasismia?
Paras keino taistella rasismia vastaan on myötätuntoinen kohtaaminen – empatia. Oikeasti haluaisin käyttää sanaa rakkaus ja välittäminen, mutta kukin voi miettiä, mikä sana ja mikä toimintatapa kuulostaa parhaalta.
Jos pitäisi yksi neuvo antaa, niin se olisi tämä
"Huomioi aina toisen ihmisen tunteet."
Jos muistat tämän ja toimit sen mukaisesti, onnistut tekemään maailmasta paremman paikan. Tätä tärkeämpää neuvoa ei ole.
VINKKILISTA
Nämä neuvot voivat tuntua itsestäänselviltä. Olisivatpa. Ne joutuu äärimmäiseen koetukseen, kun toisena keskusteluosapuolena on maailman hankalin henkilö.
1. ASETA MAALI OIKEIN
Yksikin myönteinen askel on voitto. Se voi olla esimerkiksi aggressiivisuuden väheneminen. Tai vaikkapa ulkomaalaistaustaisen kohtaaminen.
Ihminen voi vaikuttaa ympärillään oleviin kolmella tavalla; vahingoittavasti, neutraalisti ja rakentavasti. Mikä tahansa askel pois vahingoittavasta toiminnasta on voitto.
Suurin voitto tietysti olisi, että näette ja koette asiat samalla tavalla, mutta älä pidä sitä koskaan maalina. Muuten saatat käydä turhaa taistelua koko loppuelämän.
2. HANKI NORSUN HERMOT
Älä odota, että yksi keskustelu muuttaa kaiken. Yhden voiton saavuttaminen saattaa vaatia montakin keskustelua ja aikaa. Pienen muutoksen saavuttaminen voi kestää vuosia. Toisaalta joskus suuri muutos voi tulla minuuteissa.
Keskustelu saattaa yllättäen kääntyä loukkaavaksi. Sinun ulkonäköä tai muuta ominaisuutta saatetaan arvostella. Se voi johtua silti ihan jostain muusta kuin sinusta. Häviät tilanteen, jos menetät hermot. Kärsivällisyys ja ystävällisyys – niillä pääsee pitkälle.
3. OLE NÖYRÄ KUIN MUNKKI
Älä oleta, että sinä olet se, joka saa muutoksen aikaan. Se voi olla ulkopuolinen tapahtuma, henkilön oma oivallus, tai jokin muu. Todennäköisesti se olet silti sinä, joka on ollut merkittävin tekijä muutoksen mahdollistajana.
4. PIDÄ TOISTA KUNINKAANA
Kohtaa hänet arvokkaana ihmisenä. Sillä ei ole merkitystä, onko korkeakoulutettu tai ei. Hänellä on tunteet. Hän aistii, miten suhtaudut häneen. Pitämällä häntä hyvänä tyyppinä, hän luultavasti alkaa vastavuoroisesti pitämään sinua hyvänä tyyppinä ja kuuntelee mielellään myös sinun ajatuksia.
Älä nuoleskele – aikuinen ihminen. Sä osaat olla mukava kyllä ihan omana itsenäsi. Pidä itseäsi myös arvossa. Sulla on oikeus nähdä asiat toisin ja sinulta odotetaankin älykästä kriittistä keskustelua.
5. OLE LÄHELLÄ KUIN SYLIKISSA
Mitä lähemmäksi pääset henkisesti, sen suurempi on keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Suurin osa viestinnästä tapahtuu somessa. Julkiset useamman henkilön väittelyt luovat luonnostaan etäisyyden tunteen. Jos pystyt vähentämään tätä tunnetta esim. käyttämällä chattiä ja juttelemalla kahden kesken, pystyt helpommin rakentamaan luottamusta ja yhteisymmärrystä.
Älä pelkää kohdata kasvotustenkaan. Poliittisten ääripäiden luoma illuusio yleensä murtuu, kun huomaa kahviseuransa olevan tavallinen, mukava ja lähimmäisistä huolta pitävä ihminen. Useimmat ihmiset – jopa politiikassa – ovat oikein mukavia. :)
VAROITUS: Älä kohtaa tuntematonta. Sinun ei tarvitse leikkiä Jumalaa ja yrittää pelastaa koko maailmaa. Maailmassa on vaarallisia ihmisiä, eikä vain pelkästään väkivallan suhteen, vaan myös muutoinkin. Joukolla ja yleisessä kahvilassa kohtaaminen on paljon turvallisempaa kuin käydä kylässä itsekseen.
6. OLE USKOLLINEN JA LUOTETTAVA KUIN KOIRA
Jos toinen haluaa lähteä kanssasi keskustelemaan, ole luottamuksen arvoinen. Keskustelujen sisältöä ei kerrota julkisuuteen, vaikka keskustelu päättyisi ikävimmällä mahdollisella tavalla haistatteluun. Eikä saatuja tietoja muutenkaan käytetä aseena. Yksityinen on ja pysyy yksityisenä.
Toisen on pystyttävä tuntemaan, että olet luotettava sen ystävällisessä ja lämpimässä merkityksessä. Luottamuksen voi menettää kerran, ei vain keskustelukumppanin, vaan myös muiden silmissä. Tätä ei voi painottaa liikaa.
Ole rehellinen puheissa ja teoissa. Jos joku teema tuntuu ahdistavalta, sen kertominen voi lisätä keskinäistä luottamusta.
VAROITUS: Älä kerro koskaan omia henkilökohtaisia tietoja, joilla ei ole mitään tekemistä keskusteltavan aiheen kanssa. Sinun ei tarvitse todistaa luotettavuuttasi. Jos toinen ei luota, se on hänen ongelmansa. Älä luovuta puhelinnumeroasi ja osoitetietojasi tuntemattomalle.
HUOMIO: Jos keskustelussa tulee esille tappouhkaus tai väkivallalla uhkaaminen, ole aina yhteydessä poliisiin. Sinun tulee kertoa, jos sinuun tai toiseen henkilöön kohdistuu uhka.
7. KÄYTÄ SANANSÄILÄÄ OIKEIN
Mikään tutkimus ei tue sitä, että sanomalla toista kusipääksi missä tahansa dialogin vaiheessa, hänestä tulisi iloinen. Sanavalinnoilla on merkitystä. Tunteilla on merkitystä.
Lähtökohtaisesti on todella vähän ihmisiä, jotka haluaisivat olla tyhmiä, pahoja ja rumia. Älä loukkaa. Keskustele asiallisesti. Anna myönteistä palautetta.
”Pappi ihmetteli erään seurakuntaan kuuluvan mummun ainaista positiivisuutta. Erään kerran mummu juhli syntymäpäiviään ja siinä keskustelun lomassa pappi sitten ajatteli haastaa mummun.
– No Aune, ainakaan Saatanassa ei ole mitään hyvää!
– Arvon rovasti on kovin oikeassa, että hänen työn jälkeään on vaikea kehua, mutta esimerkillisen ahkera hän on aina ollut.
8. OLE RUSAKKOA PAREMPI KUUNTELIJA
Monesti se merkitsee valtavasti, että henkilö tuntee tulleensa kuulluksi. Pelkkä ”ok” vuodatuksen lomassa voi antaa tunteen, että olet läsnä ja että asia kiinnostaa. Että hänen kokemuksillaan on merkitystä. Hänen pelkonsa, vaikuttipa miten tahansa järjettömältä, on silti aito ja ahdistava kokemus. Se merkitsee, ettet väheksy sitä.
Kun suhtaudut vakavasti häneen, hänelle syntyy tärkeä kokemus siitä, ettei häntä pidetä tyhmänä. Hänellä on ymmärrystä ja hän on kykenevä hahmottamaan asioita. Se on tärkeä kokemus ja rohkaisee uuden oppimiseen.
9. KESKUSTELE KUIN CICERO
Monesti luullaan, että hyvä keskustelu menee niin, että
henkilö A esittää argumentin A1, johon
henkilö B vastaa argumentilla B1,
ja tätä jatketaan, kunnes toinen tulee järkiinsä.
Mutta oikeasti – kuka haluaa että hänen järkiargumentit kumotaan? Ei kukaan. Argumentointi ei ole se juttu. Sitäkin tarvitaan, mutta hyvä fiilis on kaiken ydin. Harva jaksaa ihmisiä, joiden aiheet ovat aina raskaita. Ystävät pystyvät juttelemaan kaikesta muustakin. Ole monipuolinen keskustelija.
1) Kysele. Hän kyllä mielellään vastailee.
2) Kerro omista kokemuksistasi ja huomioistasi.
3) Vaihtakaa yhteistuumin teemaa tarpeen mukaan.
(Keskustelun taitoa voi kehittää opiskelemalla retoriikkaa. Google auttaa.)
10. KIITÄ KUIN JAPANILAINEN
Riippumatta siitä, että onko keskustelu ollut mukava tai vaikea, on arvokas asia antaa kiitosta keskustelukumppanille. Se, että kumpikin on halunnut keskustella ja saavuttaa parempaa ymmärrystä, on jo itsessään arvokas asia, mutta se, että kumpikin käyttää siihen henkilökohtaista arvokasta aikaa, on jo suuri uhraus itsessään. Siksi kiittäminen ja siten toisen osapuolen kunnioittaminen saattaa olla jopa käytyä keskustelua tärkeämpi kokemus. Loppufiiliksen voi pilata tai tehdä hyväksi.
11. ÄLÄ NAULITSE ITSEÄSI RISTILLE, VAAN ANNA ANTEEKSI
Jokainen meistä epäonnistuu. Keskustelut voivat olla vaikeita. Ne voi nousta tunteisiin. Voi olla paljon väärinymmärryksiä. Mutta hei, sä opit. Ajan kanssa sinusta tulee hyvä keskustelija. Ole rohkea keskustelemaan. Mutta myös tunnustamaan virheesi. Virheetön maailma olisi kylmä ja kova paikka sille ainoalle, joka tekee virheitä. Me kaikki mokaillaan. Se on kova mutta opettavainen tie, eikä tässä ole ketään, joka ei olisi samoja polkuja kompuroinut.
LOPULTA KÄY IHAN HYVIN
Jos me opitaan näkemään ihminen arvokkaana, auttamisen ja suojelemisen arvoisena, maailma on parempi paikka. Se ei ole helppoa. Se on joka päiväinen taistelu sydämessämme. Meidän on vaikea nähdä vannoutunut rasisti arvokkaana. Meidän on vaikea nähdä rikolliset arvokkaana. Meidän on vaikea nähdä kiusaajat, ammuskelevat toimitusjohtajat ja joissakin tapauksissa naapuritkin arvokkaina.
Rasismin vähentäminen on prosessi. Ihminen käy sitä kohdusta hautaan. Tämän päivän rasisti voi olla huomenna ihmisten auttaja. Uusnatsijärjestö PVL:n perustajan Esa Holapan tarina on iso muutostarina.
Oma rasistisuuteni ja sydämen pimeyteni on vähentynyt. Jokaisena päivänä huokaan rukouksen ja toivon, että osaisin olla ihminen ihmiselle. Jälkipolvet eivät ole ansainneet pahaa maailmaa. Olen lähimmäisilleni ja tulevaisuuden ihmisille sen velkaa, että edes yritän.
Prosessi jatkuu. <3